HCR vs. AN

Sain lahjaksi helmikuussa kirjeen kolmelta sisarukseltani, joka sisälsi viestin:

”Toivottavasti sinulla ei ole sovittuja menoja lauantaina 10.5.2014 klo: 15.00, sillä olemme ilmoittaneet sinut Helsinki City Run -tapahtumaan juoksemaan puolimaraton.” 

helsinki city run_

Olin  yllättynyt ehkä vähän ja liikaa. Kelasin listaa läpi, jossa kerrottiin mitä lahja piti sisällään. Taisin kelata listaa useamminkin läpi, mutta seuraavat jäivät pyörimään mieleen aina viime metreille saakka: keskyttäneiden kuljetuspalvelu, ensiapu reitillä ja maalissa, keskyttäneiden kuljetuspalvelu, ensiapu reitillä ja maalissa…

Kun olin sisäistänyt asian, että tosiaankin viiden – seitsemän vuoden juoksutauon jälkeen, olen aikomassa juosta puolimaratonin, aloitin harjoittelun.

Ensin menin kaverin (tänks Mardiis) mukana kuntosalille (tietty vaateliikkeen kautta, koska olin kuullut että salilla ei enää pidetä isoja miesten T-paitoja). Juoksin siellä ensimmäisillä kerroilla ehkä kilometrin ja myöhemmin jopa kolme. Onneksi ulkona lumet sulasi todella nopeasti ja pääsin ulos. Tässä kohtaa tuli toinen ongelma: vanhat teini-ikänä ostetut lenkkitossut olivat kokeneet lopun. Kävin ostamassa uudet. Ensimmäiset jotka sovitin oli juurikin hyvät, oikein Adidakset (kellertävät, sellaiset muotisen neonit).

Seuraavana hankintalistalla oli ilmainen! Sports Tracker, jonka latasin puhelimeen.

Lenkkivirta 4.3 alkaen jatkui näin:

4,64km – 4,83km – 2,96km – 3,23km – 7,08km – 7,49km – 6,63km – 9,82km – 2,12km – 4,97km – 3,99km – 3,30km – 2,78km – 5,06km -3,31km – 5,92km – 3,21km – 4,23km – 6,00km – 3,00km – 2,67km – 7,32km – 8,74km – 13,48km

Viimeisin lenkki jonka tein 24.4., oli tuo 13,5km, jonka jälkeen sairastin flunssaa viikon verran ja olin oksennustaudissa. Yhteensä flunssassa olin kolmesti, hurjan treenikauteni aikana. Elimistö, ei vissiin ollut tottunut tällaiseen jumppaamiseen. Joka tapauksessa näillä mentiin.

Selvisin, en mainiosti, mutta selvisin! Joka tapauksessa tulin maaliin ilman sitä keskeyttäneiden kuljetuspalvelua ja varmasti loppua kohden hyvinkin huvittavalla liikehdinnällä, mutta selvisin. Kiitos Maikku, Paukku ja Tero lahjasta!

Uskonpa, että tämä ei jäänyt tähän. Oon luvannut itselleni joskus, että maratonin juoksen vielä joskus! Siihen treenailen kyllä enemmän kuin 13viikkoa.

Ps. Uteliaimmathan näkevät tulokset netistä, mutta ei kerrota kenellekään että sijoitukseni oli noin 11797.

19.9.2014 |

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php